Duunitohtori
Alaiseni ehkä lintsaa - mitä teen?
Terve tohtori!
Epäilen, että alaiseni lintsaa töistään. Hän on useita kertoja kuukaudessa poissa, muka kipeänä. En pysty todistamaan lintsaamista, vaikka se on ilmiselvää. Mies on terve kuin pukki! Kun olen kysynyt asiasta, niin alaiseni lyö asian vitsiksi. Olen kuulemma vainoharhainen.
- Jukkis
Alaisellasi on toistuvasti sairauspoissaoloja. Sinun havaintosi mukaan hän kuitenkin näyttää täysin terveeltä, mikä on ymmärrettävästi saanut sinut miettimään, mistä asiassa voisi olla kyse.
Kerrot ottaneesi asian puheeksi, mihin alaisesi on suhtautunut asiaan vitsailulla. Onko työpaikallasi ohjeistus tai malli milloin, miten ja miksi esimiehen tehtävänä on ottaa alaisensa kanssa puheeksi asiat, mitkä liittyvät työssä suoriutumiseen tai työntekijän hyvinvointiin?
Esimiesten ja työntekijöiden tuntema, organisaatiossa yhdessä sovittu, varhaisen puuttumisen tai puheeksi ottamisen toimintamalli helpottaa asioiden hoitamista osapuolten kesken. On hyvä varata tietty aika ja rauhallinen paikka asiasta keskustelemiseen kahden kesken. Esimiehen ja alaisen välinen suhde perustuu parhaimmillaan keskinäiseen luottamukseen ja on hyvä pyrkiä selvittämään poissaoloasia rakentavalla tavalla.
Onko poissuljettua, että poissaoloilla olisi lääketieteellinen peruste? Millainen käytäntö organisaatiossanne on sairauspoissaolojen ilmoittamisen, työterveyshuollon puoleen kääntymisen ja lääkärintodistuksen toimittamisen suhteen? Onko tarvetta tarkistaa ohjeistusta tai tiedottaa siitä selvemmin? Sairasvakuutuslaki ohjeistaa työpaikan laatimaan käytännön sairaspoissaolojen seurannasta yhteystyössä työterveyshuollon kanssa. Työterveysneuvottelussa voidaan keskustella asioista työntekijän, esimiehen ja työterveyshuollon näkökulmista.
Esimiehen tehtävänä on seurata työntekijöiden hyvinvointia ja työssä suoriutumista ja toistuvat, lyhyet poissaolot ovat esimerkki sellaisista hälytysmerkeistä, joihin tarttumisella voidaan löytää keinoja tukea työntekijän työkykyä varhaisessa vaiheessa ongelmia ennaltaehkäisevästi. Neuvottelussa voidaan sopia, miten jatkossa sairauspoissaolojen kanssa toimitaan, miten ja milloin asiaan palataan. Esimies voi edellyttää työntekijöiden hakevan sairaslomatodistuksen työterveyshoitajalta tai -lääkäriltä.
Kuvaat, että pidät ilmiselvänä sitä, että alaisesi lintsaa töistä, muttet koe pystyväsi sitä todistamaan. Miten työntekijä muuten suoriutuu työstään työssä ollessaan? Onko työntekijän tehtävissä tai poissaolojen määrässä tapahtunut muutoksia viime aikoina? Onko vastaavia tilanteita ollut aiemmin? Hyvän hallintotavan mukaista on selvittää työntekijän kanssa mitä on havaittu ja sopia, miten jatkossa asian kanssa toimitaan. Jos tehtävien laiminlyönti jatkuu, on kurinpitotoimissa vaiheistus huomautukseen, varoitukseen ja irtisanomiseen.
Kirjoitit alaisesi kutsuneen sinua vainoharhaiseksi otettuasi poissaoloasian puheeksi. Puheeksiotto ja sen saama vastaanotto herättävät reaktioita puolin ja toisin. On tärkeää, että ongelma pyritään selvittämään mahdollisimman pian eri osapuolten kesken, jottei työhön kuuluvan asian hoitaminen muutu henkilöityneeksi tai henkilöiden väliseksi ongelmaksi. Asiasta ulkopuolinen, puolueeton taho voi helpottaa keskustelun käymistä tavoitteen suuntaisesti, asiassa ja asiallisina pysyen.
Esimiehen oman työn, työssä kehittymisen ja jaksamisen näkökulmasta olisi hyvä, jos oman organisaation sisällä olisi mahdollisuus kääntyä esimiestyön kysymyksissä oman esimiehen, kollegojen tai henkilöstöhallinnon puoleen. Kouluttautuminen ja työnohjaus ovat myös hyviä keinoja kehittää omaa osaamistaan esimiestyön haasteellisissa tehtävissä.
Anu Kaarlela-Tuomaala, psykologi, Työterveyslaitos